Kemer

Mitähän tästä paikasta sanoisi? Se on muuttunut aika lailla sitten vuoden 2003, kun kävin täällä viimeksi. Silloinkin se oli keinotekoinen, jotenkin historiaton. Nyt se on Russian town. Täynnä venäläisiä tai venäjää puhuvia ainakin. Jotain on jäljellä aikaisemmasta pohjoismaisesta turismista. The Viking Hotel. Eipä juuri muuta. Turkkilaiset nyrpistävät nenää, kun sanon lomailevani täällä. Parempi olisi kuulemma Cıralı tai Olimpos. Ehkä joskus...

Kaupungilla kaikki turkkilaiset tuntuvat puhuvan venäjää. Tekstit on kyrillisillä kirjaimilla. Hotellissakin on jonkin verran venäläisiä, mutta eniten kuulee saksaa. Ihan kuin Lara Beachillä ja Antalyassa. Suomen kieltä en ole kuullut kertaakaan hotellissa. Virolaisia vieraita kyllä on. Ja onhan unkarilaisetkin sukulaiskansa, muka. Niitä on täällä yksi ryhmä. Hunneja ovat, ravintolassa saa pitää varansa, etteivät vie paikkaa kesken aterian, sen verran röyhkeitä tuntuvat olevan.

Hotelli, Crystal De Luxe Resort & Spa, jonka valitsin sijainnin ja hinnan perusteella, on osoittautunut tosi hyväksi. Palvelu on kautta linjan ystävällistä, ei tungettelevaa ja ammattitaitoista. Olen todella viihtynyt täällä. Ruoka on ollut hyvää ja all-inclusiveen kuuluu ulkomaalaisia juomia, ei turkkilaisia viskijäljitelmiä, kuten edellisessä lomapaikassa. 

Hotellin sisustus ei ole niin pramea kuin Rixos-hotellissa. Spa-tyyliä, joka on nyt muotia kotimaassa: luonnonkiviä, maanläheisiä värejä ja kristallia (okei, Crystal...). Tämä sisustus kestää aikaa. Hotellihuoneen vessan altaatkin on aitoa kiveä. Alla aulabaari, jossa näpyttelemään tätä tekstiä.

Jos jotain voisi toivoa, niin Rixos-hotellin lumoava tuoksu täältä puuttuu. Tuoksuu paremminkin kloori. 

Ruoka on ollut huikean hyvää koko ajan. Rannallakin on tarjolla hampurilaisainekset, börek eli voitaikinapasteijoita, kananuggetteja, sipulirenkaita, salaatteja ja hedelmiä. Minusta on tullut täällä ayran-fani eli kuumimpaan aikaan juon mieluimmin jugurtin ja veden sekoitusta, ayrania. Suolaakin siinä taitaa ripaus olla. Turkish Night oli kulinaarisesti ehkä mieleenpainuvin. Parasta grillattua karitsaa mitä olen ikinä syönyt ja monta muutakin turkkilaista ruokaa. Tuorepuristettu appelsiinimehu aamulla on niin parasta! Ja nostaa verensokerin varmaan taivaisiin?!

Yksi lempipaikoistani on ollut terassi, jossa ystävällinen nainen valmistaa iltapäivisin gözlemeä eli eräänlaisia turkkilaisia leivonnaisia, suolaisia ja makeita. Harmi kun meillä ei sen naisen kanssa ollut yhteistä kieltä.

Tuolla minä neuloin muutamat sukat teetä ja gözlemeä nauttien. Jotkut nukkuivat tyynyillä iltapäivänokoset, jotkut polttelivat vesipiippua.

Nyt tämä ihanuus alkaa olla ohi. Huomenna taksilla Antalyaan puoli yhdeksältä (törkeään hintaan, 50€, mutta ei jaksa monta bussivaihtoa ja laukun raahausta asemilla aikaisin aamusta) ja kotona parhaassa tapauksessa kymmenen maissa illalla. 

Neulontaa Turkissakin

Loma alkaa olla ohi. Vielä huominen ja sitten lento Istanbulin kautta Helsinkiin ja junalla kotiin. Puoli vuorokautta matkustamista, oujee.

Tänään oli reissun ensimmäinen pilvinen päivä, lämmintä enimmillään vain 24 astetta. Muuten aurinko on porottanut joka päivä puoli seitsemästä iltaviiteen (suunnilleen) ja lämmintä on ollu 26-29 astetta. Rannalla kuitenkin tarkenin olla tänäänkin melkein neljä tuntia. Joka päivä olen uinut, vaikkei merivesi lämmintä olekaan. Äkkiä siihen tottuu. 

Tämän matkan kummallisin, etten sanoisi ikimuistettava osuus oli perjantai-iltana, kun hoksasin netistä, että Norjan tv lähettää koko yön kestävän lähetyksen, jonka teemana on neulonta. Se näkyi täälläkin iPhonella ja katsoin sitä aamukahteen. Norjalaiset yrittivät kutoa maailmanennätysajassa villapaidan suoraan lampaasta keritystä villasta, joten laitoin herätyksen aamukuudeksi. Eihän sitä ennätystä tullut, mutta ohjelma oli hyvin mielenkiintoinen tällaiselle himoneulojalle ja kehrääjälle. Seurasin twiittejä eri puolilta maailmaa ja twiittailin itsekin. Ohjelman aikana neuloin itse loppuun kahdet tossut, joihin olin tuonut langat mukanani Suomesta. Turkista kun ei kunnon villalankaa juuri löydy, akryylilankoja sitäkin enemmän. 

Hotellihuoneen ilmainen wi-fi toimii pätkittäin, mutta pääsääntöisesti ihan ok. Ylen suoria lähetyksiäkin olen sillä katsellut. 

Kemerissä on muuten lankakauppa tai sanotaanko pikemminkin että kauppa joka myy myös lankaa ja käsityötarvikkeita. Se sijaitsee suurin piirtein linja-autoasemaa vastapäätä. Samoja Alizen ja Nakon lankoja kuin Ali Özkanilla Antalyassa, samanhintaisiakin näyttivät pikavilkaisulla olevan.

Ülkü, minun tomera siivoojani, arvostaa suuresti neulomistani. Hän oli nähnyt lankanöttösen huoneessani ja heti kun sai tilaisuuden, ryntäsi kysymään minulta, mitä oikein teen. Näytin villasukat ja Ülkü oli että "süper" ja näytti vakavalta ja osoitti elein miten hieno juttu se on. Jos Ülkü olisi suomalainen, hän olisi todennäköisesti martta.

Norjan kansallinen neulontailta on nähtävissä osoitteessa http://tv.nrk.no/program/dvnr30004113/nasjonal-strikkenatt#del=5&t=37m43s. En nyt tähän hätään löydä linkkiä englanniksi kommentoituun versioon, jota itse seurasin; linkin lähetys on norjaksi.

Ülkü

Hotellihuoneeni siivoaa Ülkü. Hyvin siivoaakin, ei siinä mitään. Ei ole kuin ISS:n siivoojat että jos pöydällä on yksikin tavara, ei tarvitse pyyhkiä. Ülkü järjestää tavarat ihan omin päin ja varmasti pyyhkii pölyt.

Ülkü myös somistaa. Ensin oli aseteltu pyyhkeitä nätisti vuoteelle, sitten sain hänet itse teosta väsäämässä kylpypyyhkeestä joutsenta. Kehuin että onpa nätti. Seuraavana päivänä sainkin miettiä, miten tuommoisessa ruusuvuoteessa nukutaan. Siivotahan ne ruusunlehdet piti. Roskikseen keräsin kaikki. En uskaltanut lattialle huitaista, kun Ülkü olisi varmaan loukkaantunut.

Çumhuriyet Bayramı, Antalya

Kävin Antalyassa shoppailemassa. Sattui olemaan tasavallan päivä, kansallinen juhla- ja lomapäivä, ja moni muukin pyöri keskustassa. Ikinä en ole nähnyt siellä niin paljon ihmisiä. Enhän minä arvannut tarkistaa päivämäärää mistään ennalta, vaikka Turkin lippuja on heilunut siellä täällä ja Atatürkin lempeät kasvot koristaneet tienvarsia. Jotain 90:nnestä julisteissa mainittiin, tasavalta täyttää siis pyöreitä vuosia.

Kansallinen juhlapäivä merkitsi paitsi kansanpaljoutta, paraateja, marssimusiikkia ja sotilaskoneiden ylilentoja, myös kaaosta julkisissa kulkuvälineissä. "Nostalgic tram" tyhjennettiin tylysti ja kun yritin kysyä miksi, konduktööri tokaisi "Propaganda." Ota siitä selvää. Joku paikallinen sitten tulkkasi, että kaupungin länsipuolen liikenne on tukossa ainakin iltaseitsemään asti. Mutta bussiasemalla pääsi, ja sieltä lähti pikkubussi Kemeriin ihan normaalisti.

Antalyassa oli silti hauskaa. Kaupungilla meni kulkue, jossa meni ensin polkupyöräilijöitä, sitten moottoripyöriä - paljon, kaikenlaisia ja kaikenikäisiä, liivijengiläisiäkin harrikoineen - ja viimeksi tuunattuja volkkareita, kleinbusseja ja muita autoharvinaisuuksia. Paljon Turkin lippuja, torventoitotuksia ja punavalkoisia asuja.

Raitsikkapysäkillä oli tilaisuus kuvata vastapäisen penkin väkeä. Vanha papparainen ihan oikeasti tervehti tuota patsasta ja näytti juttelevan niitä näitä.

Hyvää syntymäpäivää, tasavalta! Leivokset on ok, mutta raakoja jauhelihapaukkuja on uskaltanut kokeilla. 

Illalla vielä ilotulitus. Kuva parvekkeelta kellotornille päin. 

Aamulenkki Kemerissä

Kävin ennen aamiasta reippaalla puolentoista tunnin kävelylenkillä. Kahdeksan aikaan ei kaupungilla juuri ihmisiä näkynyt. Ilmeisesti sitkeästi elävät kesäaikaa.

Ilma oli kahdeksalta miellyttävän viileä, mutta lenkin loppupuolella mittari näytti 24:ää. Lenkillä juolahti mieleen, että näin sitä lenkkeillään ilman koiria. Mutta eikö mitä: rannalta matkaan tarttui iloinen, sekopää, sekarotuinen nuori tyttökoira, jonka mielessäni ristin Almaksi. Kun se huomasi minun suhtautuvan itseensä ilmeisen suopeasti, se teki kaikenlaisia temppuja: loikki mereen ja takaisin, toi eteeni erilaisia leluja eli rannalla lojuvaa roinaa, pureskeli välillä raivoisasti hiekkasäkkejä ja yritti raahata niitä mukanaan, hyppi välillä minua vastenkin. Vähän vaikea karkottaa sitä, kun en tiennyt turkkilaisia koirankarkotusloitsuja. No, Alma sitten rauhoittui ja lähti johdattelemaan minua halki kaupungin kohti hotellia. Välillä aina vilkaisi, että varmasti pysyn perässä. 

On kulkukoiran elämä täynnä kaikenlaisia vaaroja: kissoja ja toisia koiria, vihaisia kahvilanpitäjiä. Mutta on se ilmeisen kivaakin - Alma ei malttanut olla ottamatta iloisia spurtteja ihan vain huvin vuoksi. Ja kiva kun kaupunki on rakentanut suihkukaivoja koirien virkistäytymiseen. Jossakin välissä Alma sitten kohtasi ilmeisesti vanhan koiratutun ja antoi minun jatkaa matkaa yksin.

Kävin katsastamassa niitä seutuja, joilla lomailin täällä kymmenen vuotta sitten. Silloin oli kevät ja ilma täynnä appelsiinienkukkien tuoksua. Nyt appelsiinit ovat kypsymäisillään. Jotenkin ränsistyneeltä paikat vaikuttivat. Tiedä sitten, johtuuko siitä että sesonki on juuri loppunut eikä ole enää siivoojia vai onko turismi täällä oikeasti taantunut. 

Satama oli entisellään, tosi paljon veneitä, kaukaakin.

Aamiasella söin appelsiinikogurttia - hyvää! Hunajaa oli tarjolla monessa muodossa, muun muassa kennossa.

Antalya

Olin varannut Antalyasta halvimman mahdollisen hotellin, johon kuvittelin edellisen reissuni perusteella osaavani suunnistaa. Eli ihan kellotornin, Kale Kapisin, viereltä. Twenty Hotel maksoi 17 euroa yöltä ( yhden hengen huone). Vähän piti kysellä, ennen kuin iltaysiltä löysin hotellin, mutta löysin kuitenkin. Huone oli siisti, kylppäri ei ehkä olisi täyttänyt Suomen normeja, mutta suihkun siellä pystyi ottamaan. Varsinainen sadesuihku elikä kylmä-haalea. Hotellin ehdoton vetonaula on terassi. Näkymä sieltä hakee vertaistaan. Aamiainen 6 liiran hintaan oli niin hyvä - varsinkin kun ottaa huomioon maiseman, jossa se tarjoiltiin - että jätin runsaahkot tipit. Terassia korjailtiin parhaillaan ja rakennustelineet näyttivät aika pelottavilta, mutta hyvin terassi muutaman ihmisen kesti.

Turkkilaiset verhot on kivat. Ja kiva oli hotellin omistajien pieni terrierikin, Tarcan (vai miten se lie kirjoitetaan).

Kirjoitan tätä jo seuraavassa majapaikassa ja sylissä on seuraava eläin, nuori kissaherra, joka tuli syliin, kehräsi ja nukahti sitten tyytyväisenä. Se on ihan kuin Harmi, maalaiskissa, joka minulla oli 80-luvun lopulla. Ihan sellainen venäjänsinisen näköinen. Suomen kieli on siitä näköjään kovin rauhoittavaa, koskapa se jäi tänne aulabaariin ja syliini varmaan koko yöksi. 

Lennän taas!

Puoli vuotta edellisestä reissusta ja taas pitää mennä. Ei tätä pimeyttä ja stressiä muuten kestä. Tällä kertaa suuntana Kemer. Turkissa taas, nelisenkymmentä kilometriä Antalyasta.

Postailen lentokentältä, 3.30€ maksaneen kahvikupposen äärestä. Sillä rahalla syö Turkissa täyttävän lounaan. Mutta kun hotellin aamukahvi oli laihaa.

Muuten hotelli Helka oli oiva valinta. Edullinen, lähellä linja-autoasemaa ja rautatieasemaa, jolta lentokenttäbussit lähtevät. Sisustus oli viimeisen päälle skandinaavista ja luonnonläheistä. Koivunrunkoja ravintolassa. Ja valokuvaprinttejä kaikkialla.

Reppuni muuten tutkittiin perinpohjaisesti. Se olikin melkein tyhjä :D Joku satunnaisotanta kuulemma. Eläkeläismummot ovat ilmeisesti vaarallisin terroristiryhmä (revi siitä, NSA) tällä hetkellä. Näkyivät joutuvan käsin kopeloitaviksi järjestään. Tai sitten naisvirkailijalla oli vain tylsää ilman tekemistä. Tai olikohan harjoittelija. Kivempi kuitenkin minulle, että jouduin repun- enkä ruumiintarkastusjonoon.

Kalareissu alkaa olla ohi

Lähtöpäivän aamuna sataa tihuutti, joten ei ollut ollenkaan vaikea lähteä. Taksikuski kertoi, että seuraavalle päivällekin oli luvattu vesisadetta. Sitä parempi.

Antalyan lentokentän kotimaan terminaali oli siisti ja helppokulkuinen paikka. Istanbulin-koneen matkustajista suuri osa tuntui olevan suomalaisia. Kone oli riittävän ajoissa, ja vaikka Istanbulissa passintarkastusjono oli taas pitkä, oli jopa aikaa piipahtaa tax freessä.

Turkish Airlines tarjoaa kotimaan lennoilla ateriat söpöissä pikku koreissa: sämpylä, mintulla maustettua, kermaista jogurttia ja kirsikkapiirakkaa. Ruokajuomaksi teetä. Vaikka normaalisti olenkin kova kahvinjuoja, tykästyin tällä reissulla turkkilaiseen teehen, ostin sitä kotiinkin.

Lento Helsinkiin sujui lupsakkaasti mukavan matkaseuran ja Hitchcock-elokuvan parissa. Lento oli 20 minuuttia etuajassa. Koneessa nautin kala-aterian. Tästä matkasta näköjään tuli melkoinen kalareissu, sillä taisin syödä kahden viikon aikana kymmenen kertaa kalaa!

Ehdin ennen kello 18 lähtevää bussia nauttia suuren mukillisen suomalaista kahvia. Sitä teki mieli, sillä Turkissa en Starbucksia lukuunottamatta saanut kuin Nescaféta.

Kymmeneltä kotona, aaahhhh.

Viimeinen päivä Rixoksessa

Antalyan raitiovaunussa kuultua: "Daddy, on our last day, I want to swim in all the pools, slide down every water slide, go to town, and eat all the good stuff in the restaurants."

Olen tänään urakoinut niin kuin tuo pikkupoika: nauttinut auringosta ja varjosta lempipaikassani puutarhassa, hyvästellyt Välimeren, syönyt turkkilaista pizzaa ja käynyt hotellin kaikissa kolmessa saunassa. On rento olo.

Lisäksi bonuksena sain tehdä tuttavuutta uuden kissanpoikasen kanssa. Olin katselemassa kissatalon kissoja (en muista olenko maininnut niitä; täällä pidetään kissoista ja ruokitaan niitä säännöllisesti), kun joku manageri tuli näyttämään minulle kahden viikon ikäistä kissanpentua. Oli kuin ylpeä isä ikään. Neljä pentua oli jokin hotellin monista kissoista saanut. Pentu oli niin suloinen, etten älynnyt ottaa siitä edes kuvaa.

Aamulla kävin moikkaamassa läheisen joen rannalla majailevia koiranpentuja. Siellä on eräänlainen kotieläinpuisto: ankkoja, kalkkunoita, kissoja ja koiria, joista yhdellä on kaksi sekarotuista pentua. En tiedä kenen elikoita ne ovat, alue ei ole mitenkään aidattu, mutta eläimiä selvästi ruokitaan ja ne seurustelevat tottuneesti keskenään ja turistien kanssa. Tai vain torkkuvat muusta maailmasta välittämättä (kuva).

Huomenna on aikainen kotiinlähtö. Kotona olen joskus ennen keskiyötä, jos hyvin käy. Koneenvaihto taas Istanbulissa, rasittaa jo valmiiksi.

Kahden viikon matka on ollut aivan ihana. Varsinkin oleskelu all inclusive -hotellissa on stressitöntä ja sopi minun tämänhetkiseen olotilaani. Rahaa ei tarvitse mihinkään, arvokkaammat tavarat pysyvät tallessa tallelokerossa, ei ole tyrkyttäviä kauppiaita ja seuraan tuppaavia "Terve terve mitä kuuluu" -tyyppejä. Ei tarvitse miettiä, mistä milloinkin saisi syötävää tai mistä löytyy vessa. Tulisin uudelleen. Enkä haluaisi odottaa taas yhdeksää vuotta seuraavaa reissua.

Shades of sunburn

Tänään on ollut taas normipäivä, kaunista ja aurinkoista. Suomesta ostettu, kallis aurinkovoide Ultrasun SFP50 riitti minulla vain neljäksi päiväksi. Sen jälkeen ostin paikallista, halvempaa mönjää suojakertoimella 20, ja iho on paikoin mielenkiintoisen värinen. Ei nyt mitään tuskallisia auringonpolttamia, mutta kivempi olisi olla tasavärinen.

Olen huvikseni tarkkaillut muita turisteja, kun eihän täällä muutakaan tekemistä juuri ole. Suurin osa ruskettuu nopeasti ja tasaisen tyylikkäästi. Taitavat harrastaa rusketusreissuja tasaisin väliajoin. Toisin kuin meikäläinen, jonka edellisestä Turkin-matkasta on yhdeksän vuotta.

Tässä hotellissa on vähän brittejä. Heidän kanssaan voisin vertailla punoituksia, heillä kun on luonnostaan aika samantapainen pigmentti kuin minulla.

Hotellin ravintolaan ilmaantui viikonloppuna muistutus illallispukeutumiskoodista: miehillä pitkät housut, naisilla mekko tai muuten siistit, peittävät vaatteet, ei rantasandaaleja. Rohkenin poistaa nilkasta siteen, että saan korkkarit mahtumaan jalkaan. Tänään nimittäin huomasin jo pystyväni kävelemään ontumatta! Voltaren-kuuri (ja ne muut mömmöt) tosin jatkuu, varmuuden vuoksi ja kuten lääkäri määräsi.

Tänään altaille sisustettiin luksusloosit varakkaamille auringonpalvojille. Eri maksusta vuokrattaviin looseihin kuuluu yksityinen tarjoilu.

Hotellivieraat tuntuvat rentoutuvan täällä monella eri tavalla: jotkut valtaavat uima-altaan reunat (lähellä baareja ja hotellin viihdytystiimin "uhreina"), jotkut viihtyvät lämpimällä sisäaltaalla, seuralliset porukat ja perheelliset viihtyvät tuulisella rannalla ja tosilevon tarpeessa olevat oleskelevat Relax Zonella, joka on minun ehdoton lempipaikkani. Rannalla ja rentoutuspuistossa ei juuri kuule hotellin aktiviteeteista ja ajantaju hämärtyy. Se on lomalla ihan hyvä. Hotellin alue on todella laaja (5 hehtaaria, jos oikein muistan), joten ahdasta ei tule.

Kirjoitinkos aiemmin, että lääkkeet veivät ruokahalun? Niin vain sinnittelin tänäänkin kaksi jälkiruokaa, hih. Varsinkin ruokalusikoista tarjoillut suupalat vievät kielen mennessään.

Hotellielämää

Tämä päivä alkoi tuulisena ja kääntyi viimein myrskyksi. Ukkosti ja salamoi oikein kunnolla.

Minua sää ei ole paljon haitannut, kun olen maannut lääketokkurassa huoneessani. Minibaarin kokistölkeillä olen sitä kylmähoitanut. Nilkka näyttää ihan hyvältä, ei ole ollenkaan turvonnut ja sinisenmustankukertava kuten olisi luullut. Kipeä se on kuitenkin vielä eikä sille kestä varata. Hotellin sairaanhoitaja vakuutti minulle tänään, että kolmessa päivässä nilkka on kunnossa. Tohtorin määräämät lääkkeet ovat kyllä sellaisia, että jäisin varmaan tullissa kiinni, jos laittaisin ne käsimatkatavaroihin. Vaikka onhan minulla niihin resepti.

Guest Relation Supervisor pahoitteli ja lupasi korvata jotenkin tapahtuneen. Ilmainen nettiyhteys on osa korvausta. Ikävä vain että se ei koko aikaa toimi huoneessani. Noh, onpahan hyvä syy välillä vääntäytyä ihmisten ilmoille.

Ravintolan tarjoilijat, jotka näkivät eilisen liukastumiseni, ovat myös kovasti osoittaneet myötätuntoaan.

Eiköhän täällä satu ja tapahdu koko ajan kaikenlaista, kun hotellivieraita lie tuhansia ja juuri nyt suuri osa eläkeläisiä. Eilen joku oli viety ambulanssilla sairaalaan.

Lääkityksen huono puoli (tokkuran lisäksi) on, että ruokahalu on poissa. Ei enää kiinnosta ne ravintolan herkut. Eikä varsinkaan 30+ sortin jälkiruoat. Eikä viinilasillistakaan voi enää nauttia, nyyh.

Yllättävä käänne

Jalka paketissa. Nilkka nyrjähti ravintolan liukkaalla lattialla tänään lounaalla. Piti käyttää hotellidoktorin palveluita.

Eiköhän tämä tästä. Vakuutysyhtiö korvaa kyllä hoitokulut, mutta saisi kyllä hotellikin korvata loman tärväytymisen. Huomenna pitäisi guest relations managerin ottaa yhteyttä.

Tänään olikin pilvinen päivä, joten ei oikeastaan edes hirveästi harmita. Taisin saada hyvät lääkkeet :)

Tuoksuja ja tunnelmia

Rixos Lares on päältä päin ruma kuin mikä, mutta jotain outoa tapahtuu, kun sinne menee sisään. Jotain taikapölyä sinne on täytynyt levittää, sillä hotellissa tosiaan viihtyy.

Hotellivieraat ottaa vastaan kimaltelevaan itämaiseen asuun pukeutunut kaunokainen, joka tarjoaa eau de colognea ja hyväntuoksuisia kosteita pyyhkeitä. Vähän eri juttu kuin käsidesi kotimaassa, vaikka sama tarkoitus. Lisäksi on tarjolla paikallista karkkia, lokumia. Pikkolo huolehtii matkatavaroista ja hymyilevä vastaanotto kaikesta muusta. Hymyillä täällä tosiaan osataan.

Ilmainen wifi toimii vain aulassa ja se onkin täynnä kännykällä ja iPadillä surffailevia hotellivieraita. Pehmeillä, yleisillä sohvilla on mukava lojua. Skype näkyy myös olevan suosittu. Vieressä käydään vilkasta viittomakielistä keskustelua ties mihin maahan.

Aulassa on mukavan hämärää, vesi solisee ja siellä tuoksuu hyvälle. Kaikki tuo on omiaan rauhoittamaan mielen ja kehon. Tämä on varmaan sitä tuoksumarkkinointia. Monissa liikkeissäkin Antalyassa oli huomattavan hyvä tuoksu. Minä tykkään.

Tuoksuista tuli mieleen, että ensimmäisenä päivänä huomasin rannalla monen hotellivieraan tuoksuvan samantapaiselle: vähän myskiselle ja mausteiselle. Illalla availin hotellihuoneen purnukoita ja sieltähän se tuoksu oli peräisin, shampoosta ja hoitoaineesta ja kosteusvoiteesta. Nyt tuoksun itsekin samalta enkä enää aisti muiden tuoksua. Kuulun laumaan :)

Päivät kuluvat täällä verkkaisesti auringosta ja merestä nauttien. Merivesi on suunnilleen yhtä lämmintä kuin Suomessa juhannuksena, olisikohan jotain 18-20 astetta. Uusia kukkia ilmestyy maahan ja puihin joka päivä, vähän samaan tapaan kuin kotona kesä-heinäkuussa.

Hotellissa olisi monenlaista aktiviteettia lomailijoille: pilatesta ja petankkia, jousiammuntaa ja joogaa, vesijumppaa ja paljon muuta. En ole vielä osallistunut. Kroppa on sitä mieltä että ei: häntäluu vihoittelee ja jalat turposivat lennon jälkeen aika mielenkiintoisen näköisiksi.
Nesteenpoistolääkkeillä se on alkanut korjaantumaan. Täällä kun saa lääkkeitä näköjään ilman reseptiä. Ja halvalla.

Hyvän loman kruunaa hyvä ruoka. Rixos Lares on all inclusive -hotelli eli ruoka ja juoma kuuluu hintaan vuorokauden ympäri. Rixoksen keittiö ansaitsee täyden kympin. Valinnanvaraa on valtavasti ja kaikki maistamani ovat olleet erinomaisia. Iltaisin olen syönyt kalaa, joka ilta eri laatua. Turkkilaiset ja arabit, joita täällä on paljon, pitävät makeasta, ja jälkiruokapöytä on luku sinänsä. Lisäksi on joka päivä ollut tarjolla mansikoita. Tummaan suklaaseen dipatut mansikat, nam!

Alla kuva illallispöydästä uima-altaille päin sekä siivoojien pikku viikonloppuyllätys.

5. päivä: adios Antalya, welcome Relax Zone!

Tänään piti hyvästellä Ninova ja Antalyan vanhakaupunki ja kovin tutuksi tullut Hadrianuksen portti.

Niinhän siinä kävi, että julkinen liikenne Kunduun tuli halvaksi: 3 liiraa. Hotellille oli tosin ikävä raahata raskas matkalaukku ylämäkeen. Onneksi sitä tarvitsee seuraavan kerran raijata vasta kymmenen (yhdeksän? - ei jaksa laskea) päivän päästä lentokentälle. Sinne järjestynee suora kuljetus hotellilta.

Olen nyt astunut virallisesti rentoutustilaan (Relax Zone). Vain meren kohinaa, linnunlaulua ja tuulen havinaa puissa hotellin isossa puistossa. Aah. Auringonoton päälle sauna. Aah.

Voi olla että päivitystahti hiljenee, koska huoneessa ei toimi netti, vain aulassa.

Alla Hadrianuksen portti ja muutama kuva hotellialueelta ja -huoneesta. Lounaan missasin, mutta välipalaksi nautin mm. pizzaa (joka koituu kyllä turmiokseni) ja kesän ensimmäiset mansikat. Illalliseksi söin hyvää seabassia ja turkkilaisia herkkuleivonnaisia, nam.

Nyt istun pianobaarissa kuuntelemassa, kun kaunis turkitar soittelee tunteellisia evergreenejä.

Ehkä parempi tosiaan pitää taukoa, ettei lukija tule liian kateelliseksi ;)

Antalya 4. päivä

Tänäänkin piti sääennusteen mukaan olla sadetta. Vielä mitä, aika hikinen päivä, sanoisin.

Kiertelin aamulla kameran kanssa vanhaa kaupunkia. Onhan tämä Antalya melkoinen sekoitus uutta ja vanhaa, toimivaa ja vähemmän toimivaa. Vanhassa kaupungissa on upouusia tai hienosti restauroituja hotelleja, toimistotiloja ja asuintaloja ja niiden seassa ihan hajoamaisillaan olevia röttelöitä. Joissakin röttelöissä jopa asutaan! Kaikkialla siivotaan koko ajan. Joku kauppias tosin kertoi että talvella ei siivota, ja silloin kadut näyttävät sateiden jäljiltä kauheilta.

Kaupunki on myös täynnä kissoja ja koiria. Huoneeni naapurissa on muuten koira (taitaa olla rotweiler), joka ulvoo aina iltaisin muslimien rukouskutsun mukana. Tänään näin, kun ravintolan tarjoilija järjesti kulkukissoille pienen herkutteluhetken Kalekapısın tienoilla. Hetkessä siinä oli kuusi kissaa, kunnes tuli iso narttukoira, joka vihaisesti muristen ajoi kissat matkoihinsa. Tarjoilija hanskasi kuitenkin homman hienosti, ärähti vuorostaan koiralle ja heitteli sille makupaloja kauemmaksi, niin että kissat uskalsivat tulla ottamaan osansa.

Iltapäivällä kävin Antalyan museossa, joka on kehujen arvoinen paikka. Rakennus on hieno marmorilattioineen ja -seinineen, ja kokoelmat antavat hyvän kuvan kaikesta, mitä näiltä seuduilta on kaivauksissa löytynyt. Museo ei ole niin huikean iso, etteikö sitä muutamassa tunnissa kierrä.

Käsityöihmisenä bongasin tietysti heti värttinät ja neulat varhaiselta pronssikaudelta 2500 e.Kr. Etnografisella osastolla oli paljon paikallisia mattoja ja käsitöitä: sukkia, sormikkaita, satulalaukkuja ja lautanauhoja.

Käsitöistä puheen ollen: löysin tänään taas yhden kivan kangaskaupan ja ostin sieltä äidille taatusti aidot turkkilaiset naisten housut (şalvar). Ne ovat varmasti vilpoisat kesäkuumalla. Vähän päälle kuusi euroa oli hinta.

Museo on majapaikkani lähellä keskustassa kulkevan raitiovaunulinjan läntinen päätepiste. Tänään kävin tsekkaamassa myös itäisen päätepysäkin, koska kuulin yhdeltä britiltä, että siellä pystyy kätevästi vaihtamaan Lara Beachille menevään bussiin LC38. Raskaan matkalaukun kanssa en välittäisi huomenna kovin paljon turhia seikkailla. Miksei taksilla? Noh, jos taksi maksaa vähintään 20€ - ja minun olemattomilla tinkaustaidoilla varmaan 30€ - ja julkinen liikenne muutaman liiran, niin minun valintani on selvä.

Minua on muuten alkanut arveluttaa tuo "Lara Beach" -nimitys. Internetin matkailusivut käyttävät sitä, mutta Antalyassa on Lara-niminen kaupunginosa, joka on myös lähellä merta ja monen kilometrin päässä alueelta, jossa megaisot lomakeskukset sijaitsevat. Vasta kun sanoo, että on menossa Kunduun, he ymmärtävät, minne olen menossa. Joidenkin mielestä Rixos Lares on Belekissä. Ota näistä selvää.