Sempati Motel

Sempati Motel

Hotelliksi Sidessä varasin halvan perhehotellin vanhasta keskustasta, Sempati Motel. Kivan siisti paikka, vaikka kylppäri on niin pieni, että suihku ei onnistu kastelematta kaikkea. Sijainti on todella rauhallinen. Olin ensimmäisenä iltana äimänä käkenä, kun astelin muutaman askelen hotellilta ja siellä oli väkeä kuin pipoa! Mitään ääniä ei hotelliin kuulunut. Illalla tuli kova ukkosmyrsky, joka ei onneksi kestänyt kauan. Yöllä heräsin johonkin ravintolan musiikkiin, mutta ei sekään loppujen lopuksi yöuniin vaikuttanut. Moskeija on ihan vieressä, joten aamuherätys on varma!

Hotellin henkilökunta ei osaa oikein hyvin englantia, mutta he ovat oikein ystävällisiä ja ihania ihmisiä. Puhuvat minulle turkkia sujuvasti ja minä olen ymmärtäväni siitä jotain.

Hotellihuone

Sempati Hotel, näkymä parvekkeelta (ja naapurin parveke vasemmalla)

Ahdas kylpyhuone, jossa suihkussa käynti kasteli kaikki paikat

Aamiainen tarjoiltiin hotellin pienellä pihalla. Se oli valmiiksi aseteltu lautaselle, todella hyvä ja riittävä. Muita aterioita hotellista ei saa, mutta muutaman kymmenen metrin päässä on hyvä kebabpaikka, jossa tuli asioitua aika usein.

Sempati Motelin sisäpiha

Turkkilainen aamiainen

Langaton verkko ei toiminut huoneessani, mutta toimi sisäpihalla ja käytävän päässä pihan puolella, joten vietin aikaa portailla selaillen whatsappia ja internetiä.

Portailla oli hyvä illalla surffailla netissä

Turkkiin lokakuussa 2015

"Hyvää keskiyötä, hyvät matkustajat!" toivotti bussikuski kun lähdin matkaan. Kello oli yli puoli yksi    aamulla, kun lähdin kohti Helsinkiä. Hyvä että lähti. Oulusta tuleva bussi oli nimittäin joutunut kolarin takia myöhästymään puolitoista tuntia heti lähdössä. Veikkaan että tämä oli Jyväskylästä lennossa hommattu korvaava bussi.

Kohteena on taas Turkki, tarkemmin sanottuna Side sekä vanha tuttu Antalya. Liput on varattu netistä myös kolmen päivän Kappadokian retkelle.

Keli Suomessa oli lähtiessä rapsakka, auton tuulilasi oli kuurassa ensimmäistä kertaa tänä syksynä. Korkea aika lähteä siis.

Ensimmäisestä matkapäivästä tuli pitkä, nelisentoista tuntia. Ensin bussilla lentoasemalle puoli viideksi, sitten lento Istanbuliin puoli seitsemältä, vaihto Atatürkin lentoasemalla Antalyan kokeeseen  ja vielä minibussilla lentoasemalta hotelliin Sideen. Lentomatkassa ei muuta uutta tainnut olla kuin se, että Antalyan lentokentällä kansainvälisille transit-matkustajille oli järjestetty bussikuljetus melkein heti koneelta laukkuhihnalle, mikä säästi aikaa. Bussien lastaus kuitenkin kesti, kun matkustajat eivät oikein käsittäneet uudistusta.

Olin varannut lentokenttäkuljetuksen etukäteen netistä Side Airport Transfer -nimisestä firmasta. Kentällä olikin nuori mies vastassa. Hän sanoi että toinen matkustaja olisi tulossa kymmenen minuutin päästä laskeutuvalla lennolla, mutta sanoi vievänsä minut bussiin odottelemaan ja nauttimaan ilmaisista virvokkeista. Kun istahdin autoon, niin sinne tuli englantia puhumaton mies kuljettajaksi ja lähti ajamaan! Noin kymmenen minuutin ajon jälkeen kuulin nuoren miehen soittavan kuljettajalle. Kysyin kuljettajalta, tuliko toinen asiakas ja hän sanoi että tuli. Kuski pysäytti auton ja kysyi, haluanko kahvia tai teetä. Mihin minä että no thank you, koskapa olin juonut jo yhden mehun ja veden. Mies häipyi läheiseen kuppilaan. Vähän ajan päästä kahvilasta tuotiin minullekin kahvi! Sehän tuoksui niin herkulliselta, että maistoin. Ihanaa kahvia ja vielä maidon kera! Mikäs siinä oli istuskella ja käytellä ilmaista wifiä bussissa. Sitten kuljettaja palasi ja lähti ajamaan. Ei menty takaisin lentokentälle, vaan kohti Sideä. Ilmeisesti satuin asiakkaaksi hänen kahvituntinsa aikaan. Tämä episodi oli kyllä hyvä muistutus kulttuurieroista heti alkajaisiksi. 20 euroa ei tuntunut ollenkaan pahalta hinnalta yksityisestä tilataksista.

Taskikuski lähti yllättäen kahvilaan...

... oli varmaan hyvät jutut kesken, kun kävi tuomassa minullekin kahvin ja palasi baariin

Toukokuinen Tukholma 26. - 28.5.2015

Koskapa viime vuonna ei tullut käytyä etelänmatkalla, niin keväällä iski kauhea matkakuume. Sain houkuteltua Timon mukaan Tukholman-risteilylle. Laivalla kun on tunnetusti notkuvat herkkupöydät ja Timo on aikamoinen herkkusuu.

Googlettelin ennen reissua kaikki mahdolliset ja mahdottomatkin matkanjärjestäjät halpojen lippujen toivossa. Auton parkkeeraus Helsingissä tai Turussa vaikutti niin arvokkaalta, että päätimme lähteä matkaan bussilla.

Edullisimmaksi matkustustavaksi osoittautui liittyminen Viking Linen Clubiin. Bussiliput Helsinkiin sai etukäteen netistä ostettuna kahdella kympillä, ja aikataulut oli sovitettu Ruotsin-laivojen aikatauluihin, joten matkanteko oli erittäin sujuvaa. Vankkoja istumalihaksia siinä toki vaadittiin.

Hyttimme oli kiva kahden hengen hytti, jossa oli taulutelevisio. Siitä saattoi katsella paitsi tv-ohjelmia, myös merimaisemia sekä laivan lähtemistä ja saapumista satamiin. Ikkunaton hytti maksoi 29 euroa.

Mariella-laiva oli siisti, joskin hieman kuluneen oloinen. Ruoissa ei ollut valittamista. Itse ihastuin erityisesti pieniin blineihin ja mätiin, jota tätä ennen en ole sietänyt. Siinä sen näkee, että matkailu arvartaa. Jotenkin meiltä vanhuksilta jäi laivan viihdetarjonta kokonaan kokematta. Aika hiljaistahan laivalla keskellä viikkoa olikin, matkustajina enimmäkseen eläkeläisiä. Täydellä vatsalla rojahdettiin petiin ja kerättiin voimia tulevan päivän koitoksiin.

Lähtöpäivänä 26. toukokuuta Helsinki oli kolea ja harmaa.

 Laivalla ollessa sää kuitenkin kirkastui. Illalla kannelta saattoi ihailla uskomattomia sinisen sävyjä.

Aamulla Tukholmaa lähestyttäessä taivas oli jo ihan pilvetön.

Ostimme Slussenin metroasemalta päivän metrolipun ja menimme sillä kaupunkiin. Päiväippu oli aika turha, sillä kauniilla ilmalla käveli mieluummin kuin matkusteli maanalaisella. Timon jalkoja särki ja hän palasi laivalle lepäilemään hyvin pian päiväkahvin jälkeen. Itse kiertelin vanhan kaupungin kujilla ja erityisesti käsityöliikkeissä, nautin keväisestä auringonpaisteesta ja suurkaupungin humusta, ihmettelin ruotsalaisten miesten tiukkoja pukuja ja naisten tyylikkyyttä. En löytänyt mitään tähdellistä ostettavaa. Palasin tunnelbanalla Slussenille ja törmäsin Slushin liikkeeseen, josta ostin hennaa hieman halvemmalla kuin Helsingin Slushilta.

Viskisieppona yksi minun matkani kohokohdista oli viskien maistelu laivan taxfree-kaupassa. Parasta oli tietysti se viski, jota ei ollut enää saatavana. Taliskeria ja Bowmorea lähti kuitenkin matkaan.

Photobombing!

Kävelin takaisin laivalle samaa tylsää reittiä Slussenilta, mitä olin mennytkin. Unohdin, että Timo oli suositellut yläreittiä Katarinavägenin kautta. Seuraavalla kerralla sitten.