Ilma oli kahdeksalta miellyttävän viileä, mutta lenkin loppupuolella mittari näytti 24:ää. Lenkillä juolahti mieleen, että näin sitä lenkkeillään ilman koiria. Mutta eikö mitä: rannalta matkaan tarttui iloinen, sekopää, sekarotuinen nuori tyttökoira, jonka mielessäni ristin Almaksi. Kun se huomasi minun suhtautuvan itseensä ilmeisen suopeasti, se teki kaikenlaisia temppuja: loikki mereen ja takaisin, toi eteeni erilaisia leluja eli rannalla lojuvaa roinaa, pureskeli välillä raivoisasti hiekkasäkkejä ja yritti raahata niitä mukanaan, hyppi välillä minua vastenkin. Vähän vaikea karkottaa sitä, kun en tiennyt turkkilaisia koirankarkotusloitsuja. No, Alma sitten rauhoittui ja lähti johdattelemaan minua halki kaupungin kohti hotellia. Välillä aina vilkaisi, että varmasti pysyn perässä.
On kulkukoiran elämä täynnä kaikenlaisia vaaroja: kissoja ja toisia koiria, vihaisia kahvilanpitäjiä. Mutta on se ilmeisen kivaakin - Alma ei malttanut olla ottamatta iloisia spurtteja ihan vain huvin vuoksi. Ja kiva kun kaupunki on rakentanut suihkukaivoja koirien virkistäytymiseen. Jossakin välissä Alma sitten kohtasi ilmeisesti vanhan koiratutun ja antoi minun jatkaa matkaa yksin.
Kävin katsastamassa niitä seutuja, joilla lomailin täällä kymmenen vuotta sitten. Silloin oli kevät ja ilma täynnä appelsiinienkukkien tuoksua. Nyt appelsiinit ovat kypsymäisillään. Jotenkin ränsistyneeltä paikat vaikuttivat. Tiedä sitten, johtuuko siitä että sesonki on juuri loppunut eikä ole enää siivoojia vai onko turismi täällä oikeasti taantunut.
Satama oli entisellään, tosi paljon veneitä, kaukaakin.
Aamiasella söin appelsiinikogurttia - hyvää! Hunajaa oli tarjolla monessa muodossa, muun muassa kennossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti