Kalareissu alkaa olla ohi

Lähtöpäivän aamuna sataa tihuutti, joten ei ollut ollenkaan vaikea lähteä. Taksikuski kertoi, että seuraavalle päivällekin oli luvattu vesisadetta. Sitä parempi.

Antalyan lentokentän kotimaan terminaali oli siisti ja helppokulkuinen paikka. Istanbulin-koneen matkustajista suuri osa tuntui olevan suomalaisia. Kone oli riittävän ajoissa, ja vaikka Istanbulissa passintarkastusjono oli taas pitkä, oli jopa aikaa piipahtaa tax freessä.

Turkish Airlines tarjoaa kotimaan lennoilla ateriat söpöissä pikku koreissa: sämpylä, mintulla maustettua, kermaista jogurttia ja kirsikkapiirakkaa. Ruokajuomaksi teetä. Vaikka normaalisti olenkin kova kahvinjuoja, tykästyin tällä reissulla turkkilaiseen teehen, ostin sitä kotiinkin.

Lento Helsinkiin sujui lupsakkaasti mukavan matkaseuran ja Hitchcock-elokuvan parissa. Lento oli 20 minuuttia etuajassa. Koneessa nautin kala-aterian. Tästä matkasta näköjään tuli melkoinen kalareissu, sillä taisin syödä kahden viikon aikana kymmenen kertaa kalaa!

Ehdin ennen kello 18 lähtevää bussia nauttia suuren mukillisen suomalaista kahvia. Sitä teki mieli, sillä Turkissa en Starbucksia lukuunottamatta saanut kuin Nescaféta.

Kymmeneltä kotona, aaahhhh.

Viimeinen päivä Rixoksessa

Antalyan raitiovaunussa kuultua: "Daddy, on our last day, I want to swim in all the pools, slide down every water slide, go to town, and eat all the good stuff in the restaurants."

Olen tänään urakoinut niin kuin tuo pikkupoika: nauttinut auringosta ja varjosta lempipaikassani puutarhassa, hyvästellyt Välimeren, syönyt turkkilaista pizzaa ja käynyt hotellin kaikissa kolmessa saunassa. On rento olo.

Lisäksi bonuksena sain tehdä tuttavuutta uuden kissanpoikasen kanssa. Olin katselemassa kissatalon kissoja (en muista olenko maininnut niitä; täällä pidetään kissoista ja ruokitaan niitä säännöllisesti), kun joku manageri tuli näyttämään minulle kahden viikon ikäistä kissanpentua. Oli kuin ylpeä isä ikään. Neljä pentua oli jokin hotellin monista kissoista saanut. Pentu oli niin suloinen, etten älynnyt ottaa siitä edes kuvaa.

Aamulla kävin moikkaamassa läheisen joen rannalla majailevia koiranpentuja. Siellä on eräänlainen kotieläinpuisto: ankkoja, kalkkunoita, kissoja ja koiria, joista yhdellä on kaksi sekarotuista pentua. En tiedä kenen elikoita ne ovat, alue ei ole mitenkään aidattu, mutta eläimiä selvästi ruokitaan ja ne seurustelevat tottuneesti keskenään ja turistien kanssa. Tai vain torkkuvat muusta maailmasta välittämättä (kuva).

Huomenna on aikainen kotiinlähtö. Kotona olen joskus ennen keskiyötä, jos hyvin käy. Koneenvaihto taas Istanbulissa, rasittaa jo valmiiksi.

Kahden viikon matka on ollut aivan ihana. Varsinkin oleskelu all inclusive -hotellissa on stressitöntä ja sopi minun tämänhetkiseen olotilaani. Rahaa ei tarvitse mihinkään, arvokkaammat tavarat pysyvät tallessa tallelokerossa, ei ole tyrkyttäviä kauppiaita ja seuraan tuppaavia "Terve terve mitä kuuluu" -tyyppejä. Ei tarvitse miettiä, mistä milloinkin saisi syötävää tai mistä löytyy vessa. Tulisin uudelleen. Enkä haluaisi odottaa taas yhdeksää vuotta seuraavaa reissua.

Shades of sunburn

Tänään on ollut taas normipäivä, kaunista ja aurinkoista. Suomesta ostettu, kallis aurinkovoide Ultrasun SFP50 riitti minulla vain neljäksi päiväksi. Sen jälkeen ostin paikallista, halvempaa mönjää suojakertoimella 20, ja iho on paikoin mielenkiintoisen värinen. Ei nyt mitään tuskallisia auringonpolttamia, mutta kivempi olisi olla tasavärinen.

Olen huvikseni tarkkaillut muita turisteja, kun eihän täällä muutakaan tekemistä juuri ole. Suurin osa ruskettuu nopeasti ja tasaisen tyylikkäästi. Taitavat harrastaa rusketusreissuja tasaisin väliajoin. Toisin kuin meikäläinen, jonka edellisestä Turkin-matkasta on yhdeksän vuotta.

Tässä hotellissa on vähän brittejä. Heidän kanssaan voisin vertailla punoituksia, heillä kun on luonnostaan aika samantapainen pigmentti kuin minulla.

Hotellin ravintolaan ilmaantui viikonloppuna muistutus illallispukeutumiskoodista: miehillä pitkät housut, naisilla mekko tai muuten siistit, peittävät vaatteet, ei rantasandaaleja. Rohkenin poistaa nilkasta siteen, että saan korkkarit mahtumaan jalkaan. Tänään nimittäin huomasin jo pystyväni kävelemään ontumatta! Voltaren-kuuri (ja ne muut mömmöt) tosin jatkuu, varmuuden vuoksi ja kuten lääkäri määräsi.

Tänään altaille sisustettiin luksusloosit varakkaamille auringonpalvojille. Eri maksusta vuokrattaviin looseihin kuuluu yksityinen tarjoilu.

Hotellivieraat tuntuvat rentoutuvan täällä monella eri tavalla: jotkut valtaavat uima-altaan reunat (lähellä baareja ja hotellin viihdytystiimin "uhreina"), jotkut viihtyvät lämpimällä sisäaltaalla, seuralliset porukat ja perheelliset viihtyvät tuulisella rannalla ja tosilevon tarpeessa olevat oleskelevat Relax Zonella, joka on minun ehdoton lempipaikkani. Rannalla ja rentoutuspuistossa ei juuri kuule hotellin aktiviteeteista ja ajantaju hämärtyy. Se on lomalla ihan hyvä. Hotellin alue on todella laaja (5 hehtaaria, jos oikein muistan), joten ahdasta ei tule.

Kirjoitinkos aiemmin, että lääkkeet veivät ruokahalun? Niin vain sinnittelin tänäänkin kaksi jälkiruokaa, hih. Varsinkin ruokalusikoista tarjoillut suupalat vievät kielen mennessään.

Hotellielämää

Tämä päivä alkoi tuulisena ja kääntyi viimein myrskyksi. Ukkosti ja salamoi oikein kunnolla.

Minua sää ei ole paljon haitannut, kun olen maannut lääketokkurassa huoneessani. Minibaarin kokistölkeillä olen sitä kylmähoitanut. Nilkka näyttää ihan hyvältä, ei ole ollenkaan turvonnut ja sinisenmustankukertava kuten olisi luullut. Kipeä se on kuitenkin vielä eikä sille kestä varata. Hotellin sairaanhoitaja vakuutti minulle tänään, että kolmessa päivässä nilkka on kunnossa. Tohtorin määräämät lääkkeet ovat kyllä sellaisia, että jäisin varmaan tullissa kiinni, jos laittaisin ne käsimatkatavaroihin. Vaikka onhan minulla niihin resepti.

Guest Relation Supervisor pahoitteli ja lupasi korvata jotenkin tapahtuneen. Ilmainen nettiyhteys on osa korvausta. Ikävä vain että se ei koko aikaa toimi huoneessani. Noh, onpahan hyvä syy välillä vääntäytyä ihmisten ilmoille.

Ravintolan tarjoilijat, jotka näkivät eilisen liukastumiseni, ovat myös kovasti osoittaneet myötätuntoaan.

Eiköhän täällä satu ja tapahdu koko ajan kaikenlaista, kun hotellivieraita lie tuhansia ja juuri nyt suuri osa eläkeläisiä. Eilen joku oli viety ambulanssilla sairaalaan.

Lääkityksen huono puoli (tokkuran lisäksi) on, että ruokahalu on poissa. Ei enää kiinnosta ne ravintolan herkut. Eikä varsinkaan 30+ sortin jälkiruoat. Eikä viinilasillistakaan voi enää nauttia, nyyh.

Yllättävä käänne

Jalka paketissa. Nilkka nyrjähti ravintolan liukkaalla lattialla tänään lounaalla. Piti käyttää hotellidoktorin palveluita.

Eiköhän tämä tästä. Vakuutysyhtiö korvaa kyllä hoitokulut, mutta saisi kyllä hotellikin korvata loman tärväytymisen. Huomenna pitäisi guest relations managerin ottaa yhteyttä.

Tänään olikin pilvinen päivä, joten ei oikeastaan edes hirveästi harmita. Taisin saada hyvät lääkkeet :)

Tuoksuja ja tunnelmia

Rixos Lares on päältä päin ruma kuin mikä, mutta jotain outoa tapahtuu, kun sinne menee sisään. Jotain taikapölyä sinne on täytynyt levittää, sillä hotellissa tosiaan viihtyy.

Hotellivieraat ottaa vastaan kimaltelevaan itämaiseen asuun pukeutunut kaunokainen, joka tarjoaa eau de colognea ja hyväntuoksuisia kosteita pyyhkeitä. Vähän eri juttu kuin käsidesi kotimaassa, vaikka sama tarkoitus. Lisäksi on tarjolla paikallista karkkia, lokumia. Pikkolo huolehtii matkatavaroista ja hymyilevä vastaanotto kaikesta muusta. Hymyillä täällä tosiaan osataan.

Ilmainen wifi toimii vain aulassa ja se onkin täynnä kännykällä ja iPadillä surffailevia hotellivieraita. Pehmeillä, yleisillä sohvilla on mukava lojua. Skype näkyy myös olevan suosittu. Vieressä käydään vilkasta viittomakielistä keskustelua ties mihin maahan.

Aulassa on mukavan hämärää, vesi solisee ja siellä tuoksuu hyvälle. Kaikki tuo on omiaan rauhoittamaan mielen ja kehon. Tämä on varmaan sitä tuoksumarkkinointia. Monissa liikkeissäkin Antalyassa oli huomattavan hyvä tuoksu. Minä tykkään.

Tuoksuista tuli mieleen, että ensimmäisenä päivänä huomasin rannalla monen hotellivieraan tuoksuvan samantapaiselle: vähän myskiselle ja mausteiselle. Illalla availin hotellihuoneen purnukoita ja sieltähän se tuoksu oli peräisin, shampoosta ja hoitoaineesta ja kosteusvoiteesta. Nyt tuoksun itsekin samalta enkä enää aisti muiden tuoksua. Kuulun laumaan :)

Päivät kuluvat täällä verkkaisesti auringosta ja merestä nauttien. Merivesi on suunnilleen yhtä lämmintä kuin Suomessa juhannuksena, olisikohan jotain 18-20 astetta. Uusia kukkia ilmestyy maahan ja puihin joka päivä, vähän samaan tapaan kuin kotona kesä-heinäkuussa.

Hotellissa olisi monenlaista aktiviteettia lomailijoille: pilatesta ja petankkia, jousiammuntaa ja joogaa, vesijumppaa ja paljon muuta. En ole vielä osallistunut. Kroppa on sitä mieltä että ei: häntäluu vihoittelee ja jalat turposivat lennon jälkeen aika mielenkiintoisen näköisiksi.
Nesteenpoistolääkkeillä se on alkanut korjaantumaan. Täällä kun saa lääkkeitä näköjään ilman reseptiä. Ja halvalla.

Hyvän loman kruunaa hyvä ruoka. Rixos Lares on all inclusive -hotelli eli ruoka ja juoma kuuluu hintaan vuorokauden ympäri. Rixoksen keittiö ansaitsee täyden kympin. Valinnanvaraa on valtavasti ja kaikki maistamani ovat olleet erinomaisia. Iltaisin olen syönyt kalaa, joka ilta eri laatua. Turkkilaiset ja arabit, joita täällä on paljon, pitävät makeasta, ja jälkiruokapöytä on luku sinänsä. Lisäksi on joka päivä ollut tarjolla mansikoita. Tummaan suklaaseen dipatut mansikat, nam!

Alla kuva illallispöydästä uima-altaille päin sekä siivoojien pikku viikonloppuyllätys.

5. päivä: adios Antalya, welcome Relax Zone!

Tänään piti hyvästellä Ninova ja Antalyan vanhakaupunki ja kovin tutuksi tullut Hadrianuksen portti.

Niinhän siinä kävi, että julkinen liikenne Kunduun tuli halvaksi: 3 liiraa. Hotellille oli tosin ikävä raahata raskas matkalaukku ylämäkeen. Onneksi sitä tarvitsee seuraavan kerran raijata vasta kymmenen (yhdeksän? - ei jaksa laskea) päivän päästä lentokentälle. Sinne järjestynee suora kuljetus hotellilta.

Olen nyt astunut virallisesti rentoutustilaan (Relax Zone). Vain meren kohinaa, linnunlaulua ja tuulen havinaa puissa hotellin isossa puistossa. Aah. Auringonoton päälle sauna. Aah.

Voi olla että päivitystahti hiljenee, koska huoneessa ei toimi netti, vain aulassa.

Alla Hadrianuksen portti ja muutama kuva hotellialueelta ja -huoneesta. Lounaan missasin, mutta välipalaksi nautin mm. pizzaa (joka koituu kyllä turmiokseni) ja kesän ensimmäiset mansikat. Illalliseksi söin hyvää seabassia ja turkkilaisia herkkuleivonnaisia, nam.

Nyt istun pianobaarissa kuuntelemassa, kun kaunis turkitar soittelee tunteellisia evergreenejä.

Ehkä parempi tosiaan pitää taukoa, ettei lukija tule liian kateelliseksi ;)

Antalya 4. päivä

Tänäänkin piti sääennusteen mukaan olla sadetta. Vielä mitä, aika hikinen päivä, sanoisin.

Kiertelin aamulla kameran kanssa vanhaa kaupunkia. Onhan tämä Antalya melkoinen sekoitus uutta ja vanhaa, toimivaa ja vähemmän toimivaa. Vanhassa kaupungissa on upouusia tai hienosti restauroituja hotelleja, toimistotiloja ja asuintaloja ja niiden seassa ihan hajoamaisillaan olevia röttelöitä. Joissakin röttelöissä jopa asutaan! Kaikkialla siivotaan koko ajan. Joku kauppias tosin kertoi että talvella ei siivota, ja silloin kadut näyttävät sateiden jäljiltä kauheilta.

Kaupunki on myös täynnä kissoja ja koiria. Huoneeni naapurissa on muuten koira (taitaa olla rotweiler), joka ulvoo aina iltaisin muslimien rukouskutsun mukana. Tänään näin, kun ravintolan tarjoilija järjesti kulkukissoille pienen herkutteluhetken Kalekapısın tienoilla. Hetkessä siinä oli kuusi kissaa, kunnes tuli iso narttukoira, joka vihaisesti muristen ajoi kissat matkoihinsa. Tarjoilija hanskasi kuitenkin homman hienosti, ärähti vuorostaan koiralle ja heitteli sille makupaloja kauemmaksi, niin että kissat uskalsivat tulla ottamaan osansa.

Iltapäivällä kävin Antalyan museossa, joka on kehujen arvoinen paikka. Rakennus on hieno marmorilattioineen ja -seinineen, ja kokoelmat antavat hyvän kuvan kaikesta, mitä näiltä seuduilta on kaivauksissa löytynyt. Museo ei ole niin huikean iso, etteikö sitä muutamassa tunnissa kierrä.

Käsityöihmisenä bongasin tietysti heti värttinät ja neulat varhaiselta pronssikaudelta 2500 e.Kr. Etnografisella osastolla oli paljon paikallisia mattoja ja käsitöitä: sukkia, sormikkaita, satulalaukkuja ja lautanauhoja.

Käsitöistä puheen ollen: löysin tänään taas yhden kivan kangaskaupan ja ostin sieltä äidille taatusti aidot turkkilaiset naisten housut (şalvar). Ne ovat varmasti vilpoisat kesäkuumalla. Vähän päälle kuusi euroa oli hinta.

Museo on majapaikkani lähellä keskustassa kulkevan raitiovaunulinjan läntinen päätepiste. Tänään kävin tsekkaamassa myös itäisen päätepysäkin, koska kuulin yhdeltä britiltä, että siellä pystyy kätevästi vaihtamaan Lara Beachille menevään bussiin LC38. Raskaan matkalaukun kanssa en välittäisi huomenna kovin paljon turhia seikkailla. Miksei taksilla? Noh, jos taksi maksaa vähintään 20€ - ja minun olemattomilla tinkaustaidoilla varmaan 30€ - ja julkinen liikenne muutaman liiran, niin minun valintani on selvä.

Minua on muuten alkanut arveluttaa tuo "Lara Beach" -nimitys. Internetin matkailusivut käyttävät sitä, mutta Antalyassa on Lara-niminen kaupunginosa, joka on myös lähellä merta ja monen kilometrin päässä alueelta, jossa megaisot lomakeskukset sijaitsevat. Vasta kun sanoo, että on menossa Kunduun, he ymmärtävät, minne olen menossa. Joidenkin mielestä Rixos Lares on Belekissä. Ota näistä selvää.

Antalya 3. päivä

Säätiedotus lupasi tälle päivälle vesisadetta. Vettä tulikin muutama tippa, juuri silloin kun lähdin yhdeksän maissa kuvaamaan lähiympäristöä ja etsimään lankakauppaa. Muuten päivä on ollut tuulinen ja pilvinen. Tuulitakki on ollut tarpeen.

Olen tosi tyytyväinen, sillä nyt on kaikille tuliaiset ostettu. Paitsi raki, jota kaupoista löytyy parikymmentä laatua. Valinnan vaikeus. Enkä ole niitä täällä maistellut. Vielä. Oletan että se onnistuu sitten kun pääsen viiden tähden hotelliini.

Päivän kohokohta oli lankakauppa, Ali Özkan -nimisen kaupan/tavaratalon alakerta. Liikkeeseen sisään tullessa isot kyltit "Tuhafiye" ja "Yün / Wool" ohjasivat oikeaan suuntaan. Tai oikeastaan kaksi alinta kerrosta, sillä toisesta löytyi neule- ja virkkaustarvikkeita ja toisesta löytyi paitsi neulelankoja myös valtava määrä ompelulankoja, nappeja, koristenauhoja, helmiä ja paljetteja ja ties mitä muuta.

Neulelangoista valtaosa oli akryyliä tai akryylisekoitteita. Puuvillalankoja oli jonkin verran, mutta ei kovin hyviä värejä, 100% villalankaa pari merkkiä, paksua alpakkasekoitelankaa, paperilankoja runsaasti sekä erilaisia erikoislankoja (superpaksuja, hapsulankoja, metallinhohtoisia lankoja, pehmeitä samettilankoja ja tietenkin Suomessakin trendikkäitä lenkkilankoja rimpsuhuiveihin).

Liikkeen alimmassa kerroksessa oli pöytiä, joiden ääressä saattoi neuloa tai virkata. Pöydällä oli muovitaskuissa pieniä mallitilkkuja eri neule- ja virkkaustekniikoista ja lisäksi esillä oli mallitöitä, joihin oli merkitty lankojen hinnat. Yksi myyjistä koukkusi paperilangasta hellehattua ja huivipäinen rouva opetteli virkkaamaan pitsihuivia.

Kassaneiti kailotti murteellista saksaa, mutta kukaan ei puhunut englantia. Asiakkaista valtaosa oli saksalaisia. Yksi hyvin vakava huivipäinen turkkilaisasiakas huvitti minua osoittelemalla mielestään minulle sopivia lankoja: beigeä ja sameita vihreitä. Taisivat olla hänen lempivärejään.

Kielimuurista huolimatta sain ostettua lankaa: pellava-viskoosisekoitetta 2,50 liiraa (1,07 €)/50 g, akryylivilla-mohairlankaa 3,75 TLY (1,60 €)/100 g ja vielä kokeeksi joustavaa mikrokuitulankaa 5 TLY/100 g. Ostin myös muovisia kehyksiä, joilla tehdään lankaruusukkeita (1,50 TLY/kpl), paksuja virkkuukoukkuja ja bambupuikot, jotta pääsen testaamaan mikrokuitulankaa.

Kaikki ostamani langat olivat Alize-merkkisiä. Muita lankamerkkejä olivat ainakin Nako, Kartopu ja Himalaya. Turkki on suuri tekstiilin- ja langantuottajamaa. Todennäköisesti noita samoja lankoja myydään eri merkeillä muissa maissa.

Antalya 2. päivä

Leppoisa sunnuntai. Hidas aamiainen aamulla majapaikan appelsiininkukantuoksuisella takapihalla. Juttelin yhden mukavan saksalaispariskunnan ja kolmen paikallisen kissan kanssa, jotka mielestäni viettävät päivänsä hotellia vastapäätä olevalla pihalla, mutta eivät taida saada siellä tarpeeksi ruokaa.

Päivällä kävin Konyaaltın uimarannalla ensimmäisen kerran ottamassa aurinkoa enkä ole sitten oikein muuta tehnytkään kuin ottanut pikku nokoset ja lueskellut kirjaa. Ranskalaista tv-kanavaa tulee myös katseltua.

Taivaalla oli aamulla pilviä, mutta ne hävisivät aika äkkiä. Lämpötila oli päivällä ehkä vähän päälle 20 asteen. Tuuli tuntui viileältä mereltä päin, mutta onneksi ei tuullut koko ajan sieltä. Jotkut uskalikot uivat meressä. Taisi olla vielä aika kylmää vettä.

Kaupungin rannalla oli aika paljon paikallisia perheitä piknikillä ja jokunen turistikin. Aurinkotuoli ja -varjo maksoivat 5 liiraa (n. 2€), mutta kivikkoisella rannalla ne olivat kyllä hyvä sijoitus. Aurinkosuojakerroin 50 tuntuu toimivan hyvin, iho ei punoita vielä ollenkaan :)

Huomiseksi on luvattu sadetta. Olen googletellut paikallisia lankakauppoja ja apteekkeja (rakot!) ja merkkaillut sijainteja valmiiksi kännykän karttaan. Ihan lähellä on yksi museokin, jossa voisi piipahtaa.

Antalya 1. päivä

Lähiympäristö koluttu CHECK
Lähimarketti löydetty CHECK
Lähin uimaranta löydetty CHECK
Kännykkäkuvia räpsitty turistikohteista CHECK
Paikallista ruokaa maistettu CHECK
Joukkoliikennettä käytetty CHECK
Mattokaupassa käyty CHECK
Turkkilaista teetä juotu CHECK
Starbucksissa käyty CHECK
Jalat turvonneet CHECK
Rakkoja CHECK
Väsyttää CHECK

Tästä alkaa seikkailu

Antalyan lento vilahti ohi nopeasti, kun viereen sattui puhelias helsinkiläismies. Vai minäkö olin se puhelias? En tunnusta.

Lentokentällä kaikki sujui sutjakasti. Matkalaukku tuli nätisti takimmaiselta, ruuhkattomimmalta hihnalta, joka oli tarkoitettu konetta vaihtaneille. Laukku piti itse nostaa Tullin läpivalaisuhihnalle ja ei kun ulos nopeasti pimenevään kesäiltaan.

Siellä alkoi seikkailu. Kyselin ulkona bussia kaupunkiin, mutta sain erilaisia vastauksia siihen, millä bussilla pääsisin Kaleiciin. Viimein kysyin kiltinnäköiseltä pukumieheltä, joka lupasi auttaa. Punainen bussi 600A oli etsimäni, mutta hänkään ei tiennyt, millä pysäkillä minun pitäisi jäädä pois.

Mies muuten paljastui Turkish Airlinesin entiseksi lentäjäksi ja oli käynyt muutaman kerran Suomessa. Siinä sitten kyseltiin bussikuskilta ja kanssamatkustajilta ja testattiin iPhonen karttoja (miehen ja minun). Lopulta turkkilais-saksalainen pariskunta oikeasti tiesi, missä minun kannatti jäädä bussista pois lähimpänä Kaleicia ja majapaikkaani. "15 minuuttia ja ollaan siellä".

Vähän huolestutti kun pariskunnan mies meni kyselemään jotain kuljettajalta ja viittoi minuun päin. Turkkilaiset kun auttavat mielellään, mutta eivät välttämättä itsekään tiedä. Takaisin tullessaan mies totesi taas "15 minuuttia". Tajusin että se oli vitsi - Turkissa on kaikki vähän sinne päin ajan kanssa. Pitkältä tuntunut bussimatka päättyi vihdoin. Ulos bussista vanhan linja-autoaseman (Dogu garaji) luona, seuraavasta kulmasta vasemmalle ja sitten olinkin jo Ataturk caddesilla, jota osasin seurata Hadrianuksen portille asti. Hyvä idea ladata CityMaps2Go ja Antalyan kartta puhelimeen ennen reissua ja opiskella sitä vähän etukäteen! Portin luona kysyin tietä neljältä opiskelijannäköiseltä nuorelta, jotka eivät puhuneet sanaakaan englantia. Mutta he taluttivat minut suoraan Ninovaan (sinne pääsee portin läpi, mutta matkalla on jyrkkiä portaita ja vanhan kaupungin pikkukujat ovat eksyttävän samannäköisiä). Mutta tapasinpa paljon ihania ihmisiä :) Matkaan meni kaikkineen ehkä kolme varttia.

Ninova Pension osoittautui oivalliseksi valinnaksi, mutta siitä enemmän uudessa postauksessa, sillä nyt väsyttää.

Istanbul Atatürk

Olihan hässäkkä vaihdossa, mutta kerkesin kuin kerkesinkin Antalyan koneeseen. Seuraavalla kerralla olen jo pro koneenvaihdossa (jos nyt ikinä tulee seuraavaa kertaa). Koneesta tultua käännytään vasemmalle eikä mennä ensimmäisestä passintarkastuksesta, joka on kansainvälisille transit-lennoille, vaan liitytään seuraavaan, oikealle mutkittelevaan jonoon, joka on helppo tunnistaa siitä, että se on kilometrin mittainen. Sen jälkeen kohti Domestic Terminalia, johon osoittaa jos jonkinlaista nuolta. Lopulta eteen tuli vanha mies, joka hoki että "okey for Antalya", ja tiesi olevansa oikealla tiellä. Sen jälkeen vielä turkkilaisen sekava turvatarkastus (helsinkiläiseen huippuorganisoituun verrattuna), boarding passien tarkastus ja kauhea hoputus bussiin. Koneessa sitten odotettiin puoli tuntia.

Mutta hällä väliä. Turkish Airlines on hyvä yhtiö, hyvät tilat ja palvelut ja hyvä ruoka.
Paluumatkalla kuitenkin varmaan sama vaihtohässäkkä, huh.

Ja onhan tässä vielä pieni jännitys, tuleeko matkalaukku samassa koneessa Antalyaan. Plus miten selviän lentokentältä hotellin. Joukkoliikennettä olen ajatellut hyödyntää.

Helsinki-Vantaa

Lentokentällä. Olen pettynyt. Ei yhtään Angry Birds -lentokonetta kentällä. Miten tämä voi olla mahdollista?!

Muutenkin hiljaista. Istanbuliin on menossa suuri määrä golfbagejä, ei juuri muita ;) Liiran kurssi olisi hyvä täällä, tyhmä kun vaihdoin Forexissa. Onneksi vain vähän.

Kentällä on muuten kiva kirjanvaihtopiste, Book Swap, kolmannessa kerroksessa. En tosin löytänyt sieltä näihin tunnelmiin sopivaa luettavaa. Ostin ristikkolehden. Ja 750 grammaa suklaata.

Nyt pitää mennä koneeseen. See you in Turkey!

Hotelli Arthur

Arthur on tuttu työmatkoilta, mutta nyt majoituin pikkuruiseen säästöluokan huoneeseen. Ei siinä mitään, ihan kelpoinen huone tämäkin. Vessa käytävällä muutaman askeleen päässä ja suihku eri kerroksessa. Aika kulunutta, mutta siistiä ja toimivaa. Ja hiljaista - onkohan tässä kerroksessa ketään muita?

Iltapäivällä kiertelin kaupoissa aurinkosuojaostoksilla ja vaihdoin vähän Turkin liiroja. Pakko ostaa myös Fazerin sinistä, jos vaikka koti-ikävä iskee kaukomailla. Sitten noudin iltapalaa hotellin alapuolella sijaitsevasta thairavintolasta ja herkuttelin. Eivät laittaneetkaan mukaan haarukkaa, joten piti askarrella lusikka muovimukista :) Nälkä keinot keksii. Nam.

Mennään siististi coolisti EB:llä

Jyväskylä-Korpilahti-Jämsä-Länkipohja-Orivesi-Tampere-Valkeakoski-Hämeenlinna-Helsinki. 350 kilometriä kotimaata. Säästin 16 euroa, kun ostin menopaluulipun lentoasemalle (vaikka menenkin ensin Helsingin keskustaan).

Huhtikuun alkupuolen maisemat eivät ole kummoiset, vaikka aurinko välillä paistaakin. Järven jäällä näkyy pilkkijöitä. Lumi tienvarsilla on sitä mustempaa mitä isompi kaupunki ja mitä etelämmäksi mennään. Bussin lämpömittari väittää, että ulkona olisi 8 astetta lämmintä.

Tampereella Helsingin-bussin kuljettaja ei ollut ottaa kyytiin, kun näytin kuulema siltä että olen menossa lentokentälle (sinne olisi lähtenyt suora linja vartin päästä). Sanoin että huomenna vasta. Minkä jälkeen hän vielä tarkisti, etten vain ole menossa lentokenttähotelliin. Heh, turistilookini on siis kunnossa :) Eikä mikään bussituristilook. (Tai sitten Paunulla vain on huonoja kokemuksia vääriin busseihin osuvista matkustajista.)

Bästa passagerare, vi anländer om en stund i Helsingfors...

Antalyan sää

Ei paha. Perjantai-iltana olen tuolla.

Iiikkk

Lähtöpäivä lähestyy. Vakuutukset on päivitetty, laukut kohta pakattu (kosmetiikkaa kaksi kiloa!). Huomenna bussilla Helsinkiin, yö tutussa hotelli Arthurissa ja sitten lento tuntemattomaan. Istanbulin lentokentällä en ole ikinä käynyt, toivottavasti vaihto Antalyan lennolle sujuu vaivatta.

Suomessa on ollut viime viikkoina kaunista. Hauska vaihtaa lumikinoksista hiekkakinoksiin :)